Ukrainan sodan aiheuttama kasvu polttoaineiden hinnoissa asettaa korotuspainetta myös taksikyytien hintoihin. Taksi Helsinki nosti hintojaan jo tänään torstaina. Liikaa ei voi hintoja kuitenkaan nostaa, koska kaikkein kannattamattominta toimintaa on tyhjällä autolla ajaminen. Taksialan ahdinko on vasta hiljattain ollut lievenemään päin koronarajoitusten poistuttua.
Taksi Helsinki otti tänään torstaina käyttöön uudet ja aiempaa korkeammat hinnat. Yhtiön sivuilla julkaistun tiedotteen mukaan muun muassa polttoainekustannusten kasvusta johtuva muutos koskee maanantain ja lauantain välisenä aikana päivällä tehtyjä 1–4 hengen matkoja. Ilta- ja yöajan sekä sunnuntain hinnat pysyvät ennallaan.
Päivähintojen lähtömaksua korotettiin 3,90 eurosta 4,90 euroon. Lisäksi aikaveloitus pomppasi 0,89 eurosta per minuutti 0,99 euroon minuutilta.
Se, joudutaanko hintoja korottamaan vielä entisestään, riippuu Taksi Helsingin mukaan siitä, miten polttoaineiden hintojen sekä yleisen inflaation kehitys jatkuu.
Lue myös: Teboil toi myyntiin houkuttelevan halvan "vihreän" polttoaineen – luvattomasta käytöstä kuitenkin kallis lasku
– Taksialan tilanne on edelleen todella haastava, väliaikainen toimitusjohtaja Kalle Tarpila sanoo MTV Uutisille.
Vaikka kyytien kysyntä on koronarajoitusten poistumisen jälkeen kasvanut, tekee kustannusten nousu kipeää. Tarpialan mukaan autoilijayrittäjien tilanne on jo valmiiksi tukala kuskipulan ja kannattavuushaasteiden vuoksi.
