Kuusi seikkaa koettiin erityisen vakaviksi varoitusmerkeiksi huonosta parisuhteesta.
Brittipsykologit selvittivät, millaiset asiat ovat hälytysmerkkejä huonosta parisuhteesta, eli saavat kiinnostuksen potentiaaliseen kumppaniin lopahtamaan. Personality and Individual Difference -lehdessä tammikuussa julkaistuista tutkimustuloksista kertovat muun muassa Psychology Today ja New York Post.
Liverpoolin yliopiston tekemä tutkimus suoritettiin alun perin vuonna 2015, mutta nyt niistä tehtiin kattavampi analyysi.
Lue myös: Psykologi varoittaa: Nämä kaksi asiaa pilaavat tutkitusti parisuhteen
Näin tutkimus tehtiin
Tutkimukseen osallistui 285 amerikkalaista opiskelijaa, joista 60 prosenttia oli naisia. Vastaajakunnasta 95 prosenttia oli heteroseksuaaleja ja 50 prosenttia oli sitoutuneessa parisuhteessa. Osallistujien keski-ikä oli 22 vuotta.
Osallistujille annettin täytettäväksi kaksi luokitusasteikkoa. Ensimmäinen niistä oli 22 kohdan listaus erilaisista piirteistä, joita kumppanilla toivottiin olevan. Näitä arvioitiin sen mukaan, kuinka tärkeitä ominaisuudet, kuten huumorintaju, olivat vastaajalle. Tämän lisäksi osallistujat täyttivät toisen asteikon siitä, miten avoimesti he omista asioistaan suhteessa kertoivat.
Lisäksi osallistujat arvioivat aiemmasta tutkimuksesta peräisin olevan 49 kohdan listan erilaisista parisuhteen hälytysmerkeistä. Niillä tarkoitettiin potentiaalisesta kumppanista opittuja tietoja, jotka saattavat saada kiinnostuksen häntä kohtaan lopahtamaan.
