Joka 15 minuutti alaikäinen lapsi joutuu seksuaalirikoksen kohteeksi Intiassa. Näin järkyttävän lukeman on antanut julkisuuteen maassa lasten oikeuksia ajava järjestö.
Yllä olevalla videolla kerrotaan huhtikuisesta tapauksesta, jossa intialainen guru tuomittiin lapsen raiskauksesta.
Intian seksirikokset nousivat maailmanlaajuiseen tietoisuuteen viimeistään vuonna 2012, kun nuori nainen joutui joukkoraiskauksen kohteeksi bussissa Delhissä. Vaikka asian vakavuus on tavoittanut päättäjät ainakin teoriassa ja lupauksia turvallisuuden lisäämiseksi on annettu, ei juuri mikään ole muuttunut.
Eri puolilla Intiaa on järjestetty valtavasti mielenosoituksia lasten puolesta, mutta silti naiset ja lapset jäävät kuvottavien tekojen uhreiksi.
Siitä kertoo esimerkiksi Indian Timesin tekemä listaus kuudesta nuoresta uhrista, joiden tarinat ovat raivostuttaneet ympäri maailman.
Se, mitä päättäjät ovat luvanneet, ei ole onnistunut suojaamaan näitä tyttöjä. Usein hyväksikäyttäjä ja raiskaaja on joku lapsen lähipiiristä, joku, joka tuntee lapsen perheen, joku, johon lapsi on luottanut.
1. 8-vuotiaan raiskausmurha Kathuassa
Kahdeksanvuotiasta tyttöä raiskattiin päivien ajan Kathuan kaupungissa. Häntä myös kidutettiin raa'asti ja lopulta hänet surmattiin paikallisessa temppelissä.
Tyttö oli kadonnut 8. tammikuuta. Hänen ruumiinsa löydettiin alueella sijaitsevasta metsästä 17. tammikuuta.
Indian Times nostaa yhdeksi raiskaukseen johtaneista syistä aluekiistan. Tytön edustaman heimon haluttiin muuttavan pois alueelta, joten tyttö otettiin järkyttävien tekojen kohteeksi.