Presidentti kuvattiin maanantaina Valkoisessa talossa kaulassaan laajahko punainen ihottuma, jonka tarkkaa syytä ei kerrota.
Donald Trumpin terveydentila herättää jälleen kysymyksiä. Yhdysvaltojen presidentti herätti huomiota maanantaina Valkoisessa talossa järjestetyssä kunniamitalitilaisuudessa kaulaihottumallaan.
Trumpin kaulassa oli silminnähtävää ihoärsytystä, joka ilmeni punaisena ihottumana ja rupena.
Presidentin henkilökohtainen lääkäri julkaisi tilaisuuden jälkeen lausunnon, jossa hän sanoi ihottuman johtuvan rasvasta, jota presidentille on määrätty "ehkäisevään ihonhoitoon".
– Presidentti Trump käyttää kaulansa sivulle hyvin yleistä rasvaa, mikä on ennaltaehkäisevää ihonhoitoa, tohtori Sean Barbabella sanoi lausunnossa.
– Presidentti on käyttänyt hoitoa yhden viikon, ja punaisuuden odotetaan kestävän muutaman viikon.
Lausunnossa ei täsmennetty, mitä rasvaa Trump käyttää tai sitä, miksi hän tarvitsee ihonhoitoa.
Mustelmia ja unisuutta
Presidentti Trumpin terveydentila on noussut kasvavaksi huoleksi viime kuukausina. Trump kuvattiin vuosi sitten helmikuussa mustelmaisen käden kanssa, ja näky on toistunut sittemmin useasti, kirjoittaa muun muassa

