Lempeä, mutta käsien sijaan saksilla siunattu, Edward sulatti sydämiä Tim Burtonin elokuvassa. Suosikkileffa sai ensi-iltansa 14. joulukuuta vuonna 1990.
Saksikäsi Edward oli ohjaaja Tim Burtonin itsensä kehittelemä hahmo. Kalman kalpea, mustaan nahkaan kietoutunut takkutukkainen mies oli täynnä lempeyttä, mutta hänen hyväsydämisyytensä jäi usein piiloon hahmon pelottavien saksikäsien vuoksi.
Ujo Edward (Johnny Depp) oli elokuvassa rakastunut Winona Ryderin näyttelemään Kimiin, jonka äiti oli tarjonnut miehelle suojan.
Eristyksissä elänyt Edward kohautti ensin naapurustossa, mutta hurmasi pian kaikki hiusten- ja pensaanleikkuutaidoillaan. Tilanteet kuitenkin karkasivat käsistä, ja väärinymmärrysten myötä ihmiset kääntyivät Edwardia vastaan.
LUE MYÖS: Katso, miltä Yksin kotona -elokuvien tähdet näyttävät 26 vuoden jälkeen!
Traaginen fantasiaelokuva on kohottanut kyyneleitä monien silmiin, mutta vaikka elokuvan olisi nähnyt moneen kertaan, siitä voi aina oppia jotain uutta.
Alun alkaen Edwardin rooliin olisi Johnny Deppin sijaan haluttu Tom Cruise. Burtonin erikoinen elokuvaprojekti oli riskisijoitus elokuvayhtiöltä, joten he olisivat halunneet vetonaulaksi tunnetun näyttelijän.





