Helsingin Vallilassa tehtiin viime yönä maali-isku. Palestiina-aktivistit kertovat olevansa iskun takana.
Konepajankujalla sijaitsevaa toimistorakennusta on töhritty punaisella maalilla. Ikkunassa lukee Allianz. MTV Uutisten tietojen mukaan töhriminen tapahtui viime yönä johonkin aikaan puolen yön jälkeen.
Helsingin poliisi kertoo saaneensa puolen päivän aikaan ilmoituksen tapahtuneesta.

Samassa osoitteessa sijaitsee saksalaisen vakuutusyhtiön Allianzin Allianz Trade Suomi -yrityksen Suomen sivuliike. Middle East Monitor -sivusto kertoi tammikuussa, että palestiinalaismyönteinen Palestine Action -ryhmä on kohdistanut vastaavanlaisia toimenpiteitä 15 Allianz-yrityksen toimistoon ympäri Eurooppaa.
Palestine Action on ilmoittautunut aiemmin kahden muun töhryiskun tekijäksi Suomessa. Kesäkuun alkupuolella töhrittiin puolustusministeriön sisäänkäynti Helsingissä ja heinäkuun puolivälissä puolustusyritys Nammon sisäänkäynti Vantaalla.
Niin ikään Allianzin toimitiloihin Isossa-Britanniassa iskettiin maaliskuussa sekä . Näissäkin tapauksissa seiniä on töhritty samalta näyttävällä punaisella maalilla.




