Vaatekierrätys on samaan aikaan hyväntekeväisyyttä sekä valtavaa bisnestä. Asiantuntijan mukaan on korkea aika saada tuotantoketjuja läpinäkyvämmiksi.
Merkittävä osa MTV:n UFF:lle lajiteltavaksi viemistä vanhoista vaatteista lähtee uudelleen käytettäväksi Afrikkaan. Suomen Tekstiili & Muoti -liiton vastuullisuuden ja kiertotalouden johtava asiantuntija Emilia Gädda ei ole yllättynyt kyseisen lajittelun lopputuloksesta.
– EU-alueelta lähtee vuodessa jopa 1,7 miljardia tonnia vaatteita eteenpäin muun muassa Afrikkaan ja Aasiaan, Gädda huomauttaa MTV Uutiset Liven lähetyksessä.
Lue lisää: Näin toimittajan vanhoille vaatteille kävi UFF:n lajittelukeskuksessa – "Nämäkin Afrikka-laatuun"
Gäddan mukaan suomalaiset ovat aktiivisia kierrättäjiä. Second hand -kaupan trendikkyydessä on lukuisia hyviä puolia, mutta Gädda korostaa toimijoiden vastuun lisääntyvän samalla.
– Osa vaatteista varmasti päätyy käytetyn tavaran kauppaan, mutta mitä sitten sille toiselle osalle tapahtuu?
– Kuluttaja tietää, mihin tuotteen vie kierrättäessään sen, mutta sen jälkeen tuotteen matka voi jäädä pimentoon. Ei tiedetä, missä tuote käsitellään ja mihin tarpeeseen se tulee.
Gädda toivoisi läpinäkyvyyttä jokaiseen vaiheeseen vaatteen kierrätysprosessissa. Esimerkiksi vaatteiden jatkokäytön mahdollisuuksiin kohdemaissa olisi syytä kiinnittää huomiota.
– Tällä hetkellä tiedetään, että suuri osa tekstiilituotteista päätyy kaatopaikoille, tai ne poltetaan hallitsemattomasti.
