Lähi-idän tuulet puhaltavat jo Suomen asuntomarkkinoille.
12 kuukauden euribor-korko on tehnyt tänään koko historiansa neljänneksi kovimman päivänousun. Asiasta viestipalvelu X:ssä kirjoittaneen OP Pohjolan seniorimarkkinaekonomistin Jari Hännikäisen mukaan syynä on Lähi-idän konflikti.
Asuntolainoissa yleinen 12 kuukauden euribor-korko nousi tänään 2,552 prosenttiin, eli nousua eilisestä on 0,185 prosenttiyksikköä.
Hännikäinen pitää nousua – etenkin sen suuruutta – yllättävänä. Euribor ui vastavirtaan, sillä öljyn hinta on tullut tiistaina selkeästi alaspäin maanantain hintapiikistä ja markkinaodotukset Euroopan keskuspankin (EKP) koronnostoista ovat maltillistuneet.
– Oikeastaan olisi voinut talouden fundamenttien perusteella odottaa, että korko olisi tullut tänään alaspäin, Hännikäinen arvioi STT:lle tiistaina.
Markkinakorot reagoivat sotaan, koska sota on iskenyt öljyn ja kaasun kuljetuksiin ja tuotantoon Lähi-idässä. Häiriöt herättävät pelkoa hintojen noususta, joka taas voisi saada EKP:n kiristämään ohjauskorkojaan.
Mitä seuraavaksi?
Hännikäinen ennakoi, että keskiviikkona nähdään korjausliike alas.
– Juuri tämän hetken tiedon perusteella sanoisin, että korko tulee huomenna selvästi alaspäin, mutta niin kuin tänään nähtiin, liikkeet voivat olla yllätyksellisiä, Hännikäinen sanoi tiistaina iltapäivällä.
Voi myös olla, että palautuminen vähän alhaisemmalle tasolle tapahtuu vasta loppuviikosta. Öljyn hinnan lasku ja EKP:n koronnosto-odotusten maltillistuminen kuitenkin puoltavat laskua maanantain tasosta.
Markkinoilla on nähty viime päivinä isoja liikkeitä. Öljyn hinta hipoi maanantaina ylimmillään 120 dollaria ja laski tiistaina 90 dollarin tuntumaan, ja nyt 12 kuukauden euribor nousi jyrkästi.