Kunta-alalla on alkamassa laaja, 81 000 työntekijää koskeva työnseisaus ensi tiistaina. Käytännössä lakko vaikuttaa kouluihin, päiväkoteihin, vapaa-ajanpalveluihin sekä sosiaali- ja terveyspalveluihin.
Viikon mittainen lakko alkaa näillä näkymin Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Kauniaisissa, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa ja Rovaniemellä.
Lakkovaroituksen ovat antaneet Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Ammattiliitto Jyty ry ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL.
Koostimme listan lakon vaikutuksista eri kaupungeissa. Tarkempia tietoja löytyy kaupunkien verkkosivuilta.
Helsinki
Kaupungin kaikissa suomenkielisissä ja ruotsinkielisissä peruskouluissa perusopetus keskeytettäisiin lakon ajaksi. Myöskään oppilashuollon (kuraattorit ja psykologit) palvelut eivät olisi käytettävissä lakon aikana. Kouluterveydenhuolto on tavattavissa lakosta huolimatta kouluilla ja perheiden terveystarkastukset toteutetaan normaalisti.
Toisella asteella lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa opetus tapahtuisi mahdollisen lakon aikana pääsääntöisesti etäopetuksena ja itsenäisenä opiskeluna.
Päivähoidon tarjontaan vaikuttaa töihin saapuvan henkilöstön määrä lakkopäivinä. Kaupungin mukaan on mahdollista, etteivät avoimena olevat päiväkodit voi ottaa henkilöstömitoituksen johdosta kaikkia lapsia hoitoon. Perheille hyvitetään mahdollisten lakkopäivien poissaolo asiakasmaksussa jälkikäteen.
Terveysasemilla ja hammashoidossa joitakin kiireettömiä vastaanottoaikoja tullaan siirtämään tai perumaan lakon takia. Vaikutuksista vammaispalveluihin tullaan tiedottamaan asiakkaille erikseen.
Sisäliikuntapaikat ja kirjastot ovat pääsääntöisesti kiinni lakon aikana.
Tarkempi lista lakon vaikutuksista löytyy Helsingin kaupungin verkkosivuilta.
