Lähi-idän tilanteen kehittyminen aseelliseksi konfliktiksi ei ollut yllätys, toteaa MTV Uutisten ulkomaantoimittaja Niko Nurminen.
Israelin ja Yhdysvaltain iskut Iraniin olivat "valitettavan odotettuja", kommentoi MTV Uutisten ulkomaantoimittaja Niko Nurminen Huomenta Suomessa lauantaina aamupäivällä.
Iran, USA ja Israel ovat neuvotelleet kiistakysymyksistä kuukausikaupalla, mutta samaan aikaan Yhdysvallat on ladannut sotilaallista voimaa iskuvalmiuteen Iranin lähellä. Alueella on muun muassa kaksi maailman suurinta sota-alusta lähivesillä.
– Tilanne oli odottamassa räjähdystä, ja nyt se sitten tapahtui, Nurminen sanoi.
Lue myös: UM: Iranissa 70 suomalaista – evakuointeja ei ole aloitettu
Räjähdys tapahtui lopulta nopeasti.
– Vielä eilen Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi, että hän ei haluaisi näihin iskuihin alkaa, mutta joskus niitä on tehtävä.
Lue lisää: Trump vahvistaa suuren iskun Iraniin: "Hävitämme heidän ohjusteollisuutensa maan tasalle"
Trumpin ydintavoite on ollut se, että Iran luopuu ydinohjelmistaan, jota IAEA ja YK ovat tarkkailleet vuosikymmeniä. Siihen ei ollut Iranissa kuitenkaan valmiutta.
– Se on ollut kansainvälisen diplomatian kuuma peruna monta kymmentä vuotta. Iran on vienyt sitä kuitenkin eteenpäin. Iran on sanonut käyttävänsä sitä ainoastaan rauhanomaisiin tarkoituksiin, mutta samaan aikaan he ovat rikastaneet uraania, jota on kansainvälisillä sanktioilla ja tarkkailuilla pyritty pitämään sellaisella tasolla, että siitä ei pysty tekemään ydinasetta. Pelko siitä on silti koko ajan ollut olemassa.


