Ukraina on saanut "signaaleja" rauhansuunnitelmasta, ukrainalaislähde sanoo.
Ukrainalla ei ole mitään roolia Yhdysvaltojen 28-kohtaisen rauhansuunnitelman valmistelussa, sanoo korkea-arvoinen ukrainalaisviranomainen nimettömästi uutistoimisto Reutersille.
Rauhansuunnitelmasta uutisoi yhdysvaltalaismedia Axios, jonka mukaan Yhdysvallat työstää suunnitelmaa Venäjää konsultoiden.
Ukraina on kuitenkin saanut "signaaleja" rauhansuunnitelmasta, josta ei ole virallisesti kerrottu julkisuuteen ja jota Axios kuvailee salaiseksi.
Presidentti Donald Trumpin erityislähettiläs Steve Witkoffiin, joka Axiosin tietojen mukaan vetää rauhansuunnitelman laatimista, on keskustellut rauhansuunnitelmasta Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin turvallisuuspoliittisten neuvonantajien kanssa, Axios kirjoittaa.
Venäjän Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov puolestaan väittää, ettei se parhaillaan ole yhteydessä Witkoffiin.
Näin siitä huolimatta, että presidentti Venäjän presidentin Vladimir Putinin erityislähettiläs Kirill Dmitriev sanoi Axiosille keskustelleensa Witkoffin kanssa kolmen päivän ajan lokakuun 24.–26. päivinä.
Valkoisen talon suunnitelmassa on Axiosin mukaan 28 kohtaa ja sen inspiraationa toimii presidentti Trumpin 20-kohtainen Gaza-suunnitelma, jonka sekä Israel että Hamas ovat hyväksyneet.
Ukraina-suunnitelman 28 kohtaa voi karkeasti jakaa neljään osa-alueeseen, lähteet kertovat Axiosille: Rauha Ukrainassa, turvatakuut, turvallisuus Euroopassa ja Yhdysvaltojen tulevaisuuden suhde Venäjään ja Ukrainaan.
Tiedossa ei ole, miten suunnitelma suhtautuu pahimpiin kiistakapuloihin, kuten alueluovutuksiin, Ukrainan havittelemaan Nato-jäsenyyteen ja esimerkiksi Venäjän miehittämien ukrainalaisalueiden hallintoon.
