Iran voisi vastata sadoilla ballistisilla ohjuksilla, New York Times kertoo.
Israel on valmis hyökkäämään Iraniin ja kertonut suunnitelmistaan myös Yhdysvalloille, kertovat yhdysvaltalaiset ja eurooppalaiset lähteet New York Timesille ja CBS Newsille.
Tiedossa ei ole, kuinka suuri mahdollinen Israelin isku olisi, New York Times kertoo.
Lehden mukaan Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on jo aiemmin hylännyt yhden Israelin hyökkäyssuunnitelman, koska halusi aikaa neuvotella ydinasediilin Teheranin kanssa.
Kaksi viikkoa sitten Trump sanoi varoittaneensa Israelia hyökkäämästä Iraniin niin pitkään kuin neuvotteluita käydään.
Trump on sittemmin sanonut olevansa "vähemmän luottavainen" sen suhteen, että Iranin kanssa voidaan saada aikaan neuvotteluratkaisu.
Yhdysvaltojen Lähi-idän lähettilään Steve Witkoffin on määrä tavata Iranin edustajat lähipäivinä kuudetta kertaa, CBS:n lähteet kertovat.
Iran uhkaa vastaiskuilla
Iranin puolustusministeri Aziz Nasirzadehin mukaan Iran hyökkäisi mahdollisessa konfliktitilanteessa naapurimaissa sijaitsevia Yhdysvaltojen sotilastukikohtia vastaan.
Yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War katsoo, että uhkailullaan Iran pyrkii estämään Yhdysvaltoja ja Israelia ylipäätään iskemästä Iraniin.

