Lakimuutos teknologian hyödyntämisestä hoivatyössä huolettaa ammattiliitossa.
Suomen lähi- ja perushoitajaliiton (Super) puheenjohtaja Päivi Inberg kertoi Huomenta Suomen lähetyksessä, ettei teknologialla voida korvata työntekijöitä.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Mia Laiho (kok.) on asiasta yhtä mieltä.
Laihon mukaan lakimuutosta ajetaan eteenpäin, koska teknologia on osa kaikkia elämän osa-alueita.
– Meillä puuttuu lainsäädännöstä ne reunaehdot ja elementit, millä tavalla teknologiaa voidaan hyödyntää, Laiho kertoo.
Turvallisuustekijät, kuten älymatot tai kaatumis- ja ovihälyttimet ovatkin on jo pitkälti käytössä.
– Monia ratkaisuja on jo käytössä, mutta lainsäädäntö puuttuu sieltä taustalta, Laiho kertoo.
Päivi Inberg näkee teknologian hyödyntämisessä ja lainsäädännön valmistelussa uhkakuvia.
– Totta kai me olemme huolissamme, jos teknologialla voidaan korvata henkilöstöä.
Inberg painottaa, ettei liitossa vastusteta teknologian hyödyntämistä hoitotyössä, mutta sen käytöllä ei voi korvata ihmistä hoitotyössä.
Päätöksenteossa tulisi Inbergin huomioida myös hoidettavien ja asiakkaiden näkemykset.
Laihon mukaan teknologialla ei korvata ihmisen läsnäoloa eikä sillä voi paikata myöskään henkilöstömitoitusta.
Katso keskustelu kokonaisuudessaan yllä olevalta videolta.
