Suomen länsirannikkoa koettelee tulvahuippu, joka on nostanut vedenpinnat paikoin ennätyskorkealle, tiedottaa Tulvakeskus.
Ensi viikolla voimakkaasti viilenevä sää kuitenkin hillitsee tulvia ja kääntää vedenpinnat laskuun.
Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan jokien tulvahuiput ajoittuvat ennusteiden mukaan pääosin tämän viikon perjantaille ja lauantaille.
Vesi nousee Tulvakeskuksen mukaan monin paikoin selvästi keskimääräistä kevättulvaa korkeammalle.
Etelä- ja lounaisrannikon jokien pinnat olivat perjantaina jo kääntyneet laskuun.
Ylhäällä Pohjanlahden rannikolla oli puolestaan edelleen perjantaina vahvasti jäätä, mikä voi johtaa virtaamien jääpatojen muodostumiseen, jos jäät lähtevät liikkeelle laajemmin.
Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa onkin tehty jäänsahauksia jääpatoriskin vähentämiseksi.
Länsi- ja lounaisrannikon lisäksi muuallakin eteläisessä ja keskisessä Suomessa pelastuslaitoksilla on ollut vahingontorjunnan tehtäviä tulvimisen vuoksi.
Vesi on uhannut rakennuksia niinkin syvällä sisämaassa kuin Pirkanmaan Juupajoella.
Suurissa järvissä vesi korkealla toukokuussa?
Perjantaina vesi oli kivunnut yli tulvarajan esimerkiksi Kyrönjoella Etelä-Pohjanmaan Nikkolassa. Siellä vettä laskettiin pengerrysalueille Ilmajoen keskustan suojelemiseksi.
Samoin Kyrönjoen vesistössä Kauhajoella oli edelleen asuinrakennusten kastumisen riski.
Myös Lapuanjoella Poutun padolla vesi oli voimakkaassa nousussa perjantaina. Sielläkin lähestyi raja, jonka jälkeen vettä joudutaan laskemaan pengerrysalueille.
Lisäksi ainakin Närpiönjoella vesi saattaa tulvia laajemmin pelloille ja katkaista paikallisteitä.