Mona Visuri pelasti pienen pojan uimahallissa syyskuussa. "Nyt omakohtaisesti sain todistaa, että hukkuminen ei ole niin mustavalkoista tai itsestään selvää, eikä se näy selvästi", hän sanoo.
Kaikki oli oikeastaan mennyt aivan väärin. Mona Visurin ei edes pitänyt tulla uimahalliin.
– Siinä oli niin monta eri asiaa, mitkä menivät juuri kuten ei olisi pitänyt. Itselleni tuli tunne, että oli tarkoitettu, että olin juuri siinä kohdassa, siinä hetkessä, hän kuvaa puhelimessa MTV Uutisille.
Visuri oli käynyt aamulla kuntosalilla. Yleensä hän ei tee kahta treeniä päivässä, mutta päätti kuitenkin lähteä stressaavan päivän päätteeksi rentoutumaan espoolaiseen uimahalliin.
Jumpatessaan terapia-altaassa Visuri huomasi vieressään leikkineen noin 10-vuotiaan pojan.
Aluksi tilanne vaikutti tavanomaiselta: lapsi roiski ja temmelsi vedessä, ja Visuri jatkoi jumppaansa. Jostain syystä roiskinta kuitenkin herätti hänen huomionsa.
Kun Visuri kääntyi katsomaan takanaan leikkivää lasta, tämän silmissä loisti puhdas paniikki.
– Seuraavassa sekunnissa tajusin, että hän ei leiki – hän on hukkumassa, Visuri muisteli myöhemmin Threads-sovelluksessa.
Lue myös: Nelivuotias lapsi oli hukkua Vantaan Flamingo-kylpylässä – saatiin elvytettyä
Nosti lapsen altaasta: "En muista, mitä huusin, mutta kukaan ei kuullut"
Visuri tarrasi poikaan ja sai nostettua tämän altaan reunalle.
– Tuntuu, että siinä muutaman sekunnin aikana ehti jo omassa mielessä käydä läpi ihan valtavasti erilaisia asioita. Enhän ollut mitenkään olettanut, että siihen tulee uimataidoton lapsi. Ei sellaista osaa miettiä etukäteen, että ahaa, tästä ehkä pitää nostaa tuo poika kohta ylös, Visuri pohtii.

