Keskusrikospoliisi tutkii muhoslaisen koulukodin toimintaa, koska koulukodin nuoret pääsivät viime keväänä itse kertomaan kokemuksistaan laitoksessa. Lapsiasiavaltuutettu on jo vuosia vaatinut, että kaikkia koulukotinuoria kuultaisiin. Toistaiseksi vaatimukseen ei hänen mukaansa ole vastattu.
Video: Muhoksen perhekoti aiemminkin julkisuudessa – eristystila kuin putka
Keskusrikospoliisi tutkii Muhoksella toimivaa koulukoti Pohjolakotia. Asiasta uutisoi aiemmin tällä viikolla Kaleva.
KRP:n Oulun yksikön päällikkö, rikosylikomisario Ari Soronen kertoo MTV Uutisille, että joitain koulukodin toimintaan liittyviä henkilöitä epäillään rikoksista. Rikosilmoituksen perusteella epäiltyinä rikosnimikkeinä ovat pahoinpitely, virkavelvollisuuden rikkominen ja vapaudenriisto.
Soronen ei kerro, kuinka montaa henkilöä rikoksista epäillään. Hänen mukaansa tapauksen tiimoilta tullaan kuitenkin kuulemaan yhteensä kymmeniä henkilöitä joko asianomistajina, epäiltyinä tai todistajina.
Sorosen mukaan tapauksen tutkinta tulee todennäköisesti kestämään ainakin kevääseen. Tutkintaa hidastaa asianomaisten määrän lisäksi se, että asianomistajina kuultavat nuoret eivät enää asu koulukodissa.
Rikosilmoitus koulukodin asioista on Sorosen mukaan tullut eduskunnan oikeusasiamieheltä.
Taustalla kohuraportti
Rikostutkinnan taustalla on koulukotiin viime keväänä tehty oikeusasiamiehen yllätystarkastus, jossa laitoksen arjesta tuli ilmi käytäntöjä, joita on kuvailtu laittomiksi, mielivaltaisiksi ja alistaviksi. Oikeusasiamies julkaisi raportin tarkastuksen tuloksista heinäkuussa.
Raportissa Muhoksen koulukodin kipukohdiksi yksilöitiin muun muassa nuorten liikkumisen ja yhteydenpidon rajoitukset ilman lakiin perustuvaa päätöstä, nuorten riisuttaminen sekä heille asetetut tiukat säännöt ja joukkorangaistukset niiden rikkomisesta.
