Kesha muistuttaa, että lapsen kasvattamiseen tarvitsee ”kokonaisen kylällisen ihmisiä”.
Miltä tuntuisi, jos lapset valtaisivat lapsivapaaksi julistetun lomasi jo alkumetreillä? Et kenties reagoisi niin kuin ajattelet!
Valokuvausliikkeen omistava Kesha Bernard jakoi ajatuksia herättävän valokuvan erikoisesta lomatilanteesta Facebookissa. Kuvassa näkyvät sekä aikuisen naisen että pienen vauvan jalat.
– Tässä olen lomalla kaukana lapsistani (joita todellakin rakastan kuollakseni, mutta joskus sitä kaipaa taukoa taaperoista) ja lennän lapsi sylissäni. Miksi? Koska olen kunnollinen ihminen, Kesha kuvaa.
Jos kuva ei näy, katso se täällä.
Kesha muistuttaa, että lapsen kasvattamiseen tarvitsee ”kokonaisen kylällisen ihmisiä”. Keshalla itsellään on kaksi pientä lasta, joiden ansiosta hän tietää, että joskus äiti kaipaa apua – ja toisinaan lapset todella ovat ärsyttäviä pikkuihmisiä.
"Taaperot ovat dramaattisia, tässä ei ole mitään uutta"
Kesha nousi Seattlessa lentokoneeseen, jonka lähtö myöhästyi. Viivytyksen aikana vauva alkoi itkeä koneessa.
– Tietenkin olen itse todella tottunut itkemiseen ja vikinään, joten annan sen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kaikki ympärilläni puhkuvat, huokailevat ja mutisevat. Sitten… Kuulen kahden lapsen itkevän (hitto soikoon, vai mitä?). Erään naisen taaperolla on täydellinen raivokohtaus siksi, että turvavyö on kiinni. Taaperot ovat dramaattisia, tässä ei ole mitään uutta.
Kesha itse jätti metakan huomioimatta, kunnes havaitsi jotakin.
– Asia, jota en voi jättää huomiotta, on tämä. Kuulin naisen valittavan tälle äidille (joka on yksin kahden itkevän lapsen kanssa), että äidin lapsen täytyy lakata potkimasta naisen penkkiä. Sitten kuulen äidin sanovan ”tyttö on kolmevuotias, en voi uskoa, että teit juuri noin”. Ilmeisesti nainen kurottui äidin taakse ja nappasi tyttöä jalasta, Kesha kuvaa.

