Helsingin Paloheinän pulkkamäessä oli laskiaissunnuntaina runsaasti mäenlaskijoita.
Laskiaissunnuntai oli selvä syy Julius Mäenpäälle ja Felix Rusamalle tulla laskemaan pulkkamäkeä Helsingin Paloheinään.
– Ajateltiin, että kun ei ole treenejä niin voisimme tulla laskemaan mäkeä, Mäenpää sanoo.
Kaksikko on laskenut ainakin alas jo ainakin kymmenen kertaa ja vielä jaksaa kuulemma pitkään.
– Tulee tosi hyvät vauhdit ja minusta tämä on paras mäki, jossa olen laskenut, Rusama toteaa.
Laurana Kaba oli myös laskemassa mäkeä siskonsa Melisan ja kavereidensa kanssa.
– Tänään oli tosi hyvä päivä tulla pulkkamäkeen, kun on laskiainen, Laurana Kaba sanoo.
Hänestä on mukavaa viettää aikaa kaveriporukan kanssa harrastuksen parissa.
– Ja ylipäätään on vain tosi kivaa laskea mäkeä!
Synttäreitä juhlistamassa
Mäenlaskun parissa viihtyi myös Maaria Malkamäki ystävineen. Hänellä oli laskiaissunnuntain lisäksi toinenkin syy tulla viettämään aikaa pulkkamäessä.
– Tulimme viettämään syntymäpäiviäni! Sattui sopivasti laskiaissunnuntai samalle päivälle.
Hän täytti 30 vuotta. Ystävä Sara Kalima kehuu mäen keliolosuhteita.
– Aivan loistavaa! Ei ole liikaa jäätä, mutta siitä saa silti erittäin hyvät vauhdit.
Päivänsankari on samoilla linjoilla. He vaikuttavat sopivan hyvin ikäistään nuorempien laskijoiden joukkoon.
