Kirjoissa valtimot ovat aina punaisia, laskimot sinisiä. Oikeasti suonet eivät toki eroa väritykseltään toisistaan. Minkä värisiä sisäelimet siis ovat?
Sydän on punainen, maksa tummanpunainen. Näin meille biologian kirjoissa kerrottiin jo yläasteella. Mutta onko se totta?
Oppikirjoissa kuvat ovat edelleen suurimmilta osin piirroksia.
– Kuvia on myös tietysti väritetty. Hyvä esimerkki ovat vaikkapa valtimot ja laskimot: kirjoissa valtimot ovat aina punaisia, laskimot sinisiä. Eihän se oikeasti sillä tavalla ole. Valtimot ovat toki punaisia, mutta laskimot tyypillisesti hieman tummempia, anatomian professori Seppo Parkkila Tampereen yliopistosta sanoo.

Perna on tummanvioletti, luut kermanvalkeita
Monet ihmiskehon sisäiset osat ovat punertavia. Maksa väriltään elimistä kohtalokkaimpia tummanpunaisine sävyineen. Vain perna on aavistuksen tummempi, ja usein oppikirjoissakin kuvattu violetimmaksi.
Luiden kermanvalkea väri on maallikolle kenties tutuin. Kehossa luut tosin on peitelty luukalvon eli periostikalvon sisään.
– Luihin tyypillisesti kiinnittyy sidekudosta. Siihen saattaa kiinnittyä laajasti jänteitä sidekudoksisella liitoksella. Jänteet kiinnittyvät lihaksiin. Tavallaan jänne on lihaksen ja luun välissä oleva rakenne.


