Lauri Haav ottaa kantaa kiitospuheensa herättämään keskusteluun ja kertoo, miksi päätti puhua Emma-gaalan lavalla koulukiusaamisesta.
Lauantaina vietetyssä Emma-gaalassa Vuoden artistina palkittu Lauri Haav otti kiitospuheessaan kantaa koulukiusaamiseen. Artisti kertoi lavalla, että on itse aikoinaan kiusannut.
– Koulukiusaaminen. Olen nähnyt läheltä, mitä se tekee nuorille. Ja olen itse ollut se tyhmä nuori tyyppi, joka on kiusannut joskus jotain. Ne joita kiusataan, ovat isoja taistelijoita. Olen täällä teidän puolella. Ne jotka puuttuvat asiaan ovat seuraavia taistelijoita, hän sanoi lavalla.
– Olkaa coolimpia kuin mä. Olkaa coolipmpia kuin Lauri Haav, älkää kiusatko. Olen ottanut opikseni, hän jatkoi.
Lue myös: Lauri Haav teki paljastuksen Emma-lavalla – somessa kohistaan
Ulostulo herätti keskustelua sosiaalisessa mediassa, muun muassa anonyymissä viestintäsovelluksessa Jodelissa. Haav julkaisi maanantaina Instagram-tililleen postauksen, jossa hän kommentoi kiitospuhettaan sekä sen kirvoittamaa keskustelua.
– Mun Emma-gaalapuhe koulukiusaamisesta nosti keskustelua, ja hyvä niin. Kerroin rehellisesti oman tarinani nuoruudestani, ja ehkäpä jotkut pystyvät samaistumaan myös siihen puoleen, hän kirjoittaa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
