Korona-aika on saanut suomalaiset haikailemaan lemmikkieläintä. Suuri innostus ja pelkkä valokuvaan luottaminen altistaa huijauksille.
Meneillään oleva lemmikkieläinbuumi näkyy siinä, että esimerkiksi rotukoiria hankitaan nyt liian matalalla kynnyksellä. Ylikuumentuneessa koiramarkkinassa olisi syytä tutustua erityisen tarkoin myyjään sekä rotujen ominaisuuksiin ja soveltuvuuteen itselle.
Osa huijaustapauksista etenee poliisille ja oikeuteen asti. Suomen Koirankasvattajista kerrotaan, että näin pitkälle edenneet tapaukset ovat kuitenkin verrattain harvinaisia.
– Harvemmin näin onneksi käy. Kun mennään paikalle katsomaan pentua, se yleensä halutaan. Mutta sitten pitäisi ottaa itse vastuuta tilanteesta, eikä pidä suostua ihan kaikkeen. Ei pidä kaikkeen laittaa nimeään alle, neuvoo Suomen Koirankasvattajat ry:n puheenjohtaja Vesa Lehtonen.
– Pitäisi olla rohkeutta perua kaupanteko, jos ehdot ovat kohtuuttomat.
Pystykorvanpentu jäi haavekuvaksi
MTV Uutiset haastatteli ostajaa, joka ihastui verkon kauppapaikassa julkaistuun ilmoitukseen pystykorvanpennusta.
– Pentu vaikutti heti kiinnostavalta. Puolisoni olisi käyttänyt sitä kaverina linnustukseen.
Ostaja ei halua nimeään julkisuuteen, koska kokee tilanteen kiusallisena ja myöntää olleensa liian hyväuskoinen.
Ostaja pyysi pystykorvasta valokuvia, mutta sai vain yhden. Pyydettyä videota ei koskaan lähetetty. Hän kävi kuitenkin puhelinkeskustelun myyjän kanssa.
– Myyjä vaikutti puhelussa niin luotettavalta, että epäilykset haihtuivat. Halusin todella sen pennun. Maksoin 150 euron varausmaksun, mutta pentua ei näkynyt eikä kuulunut. Myyjätahoa en saanut kiinni, ja ilmoitettu postiosoite oli keksitty. Rahoista ei ole kuulunut enää mitään.
Selvittelyn jälkeen ostaja päätyi johtopäätökseen, että koko koiraa ei ollut olemassakaan. Ostaja teki sähköisen rikosilmoituksen poliisille.
– Rikosilmoituksesta on aikaa jo reilusti yli vuosi. Poliisista kertoivat, että asia kyllä on edelleen vireillä.
