The Daily Beast -lehdelle antamassaan haastattelussa Yoko Ono avautuu John Lennonin väitetystä biseksuaalisuudesta.
Vuonna 1980 traagisesti kuolleen Beatles-legendan John Lennonin leski Yoko Ono,82, on avannut sanaisen arkkunsa miehensä väitetystä suhteesta Beatles-manageriinsa.
1960-luvulla huhuttiin, että Lennonilla olisi ollut suhde avoimesti homoseksuaaliin Beatles-manageriinsa Brian Epsteiniin.
– Se tarina, mikä minulle kerrottiin aiheesta, oli hyvin yksityiskohtainen. Siitä päättelin, että he eivät menneet loppuun asti. Olen tosin varma, että Epstein teki aloitteen – mutta John ei halunnut viedä sitä pidemmälle, Ono kuvailee haastattelussa Daily Mailin mukaan.
Huhut suhteesta heräsivät, kun Lennon ja Epstein lähtivät yhdessä Barcelonaan lomalla 1966, vaikka Lennonin Cynthia-vaimo oli raskaana. Lennon on itse kommentoi suhdeväitteitä jälkikäteen, ja kuvaili hänen ja Epsteinin suhdetta "intensiiviseksi". Hän kuitenkin väitti, ettei parin välillä ollut rakkaussuhdetta.
Epstein kuoli vuonna 1967 huumeiden yliannostukseen.
Onon mukaan hän ja Lennon kävivät pitkiä keskusteluita biseksuaalisuudesta. Keskustelujen aikan Lennon sanoi uskovansa, että kaikki ovat todennäköisesti biseksuaaleja, mutta suuri osa ei koskaan kokeile rajojaan yhteiskunnan sääntöjen vuoksi. Lennon ei Onon mukaan koskaan kokeillut suhdetta miehen kanssa.

