Uutta musiikkia julkaissut Leo Stillman odottaa uutta elämänvaihetta ja isyyttä jännityksellä.
Muusikko LEO eli oikelta nimeltään Leo Stillman elää jännittäviä aikoja sekä töidensä että yksityiselämänsä puolesta. Stillman julkaisi huhtikuussa toisen studioalbuminsa Mä rakastan sua, joka on Stillmanin elämän kolmeen viimeisimpään vuoteen keskittyvä päiväkirjamainen teos.
Stillman kertoo miehen ensimmäisen levyn Leon olleen selkeä erolevy, jolla käsiteltiin kipeitä tuntoja uuden elämäntilanteen kynnyksellä. Toinen levy on niin ikään Stillmanin mukaan hyvin elämänmakuinen, mutta positiivisemmalla tavalla.
– Tarina levyllä alkaa siitä eron jälkeisestä ajasta ja sitten se loppuu siihen, kun eronneesta, surullisesta rentusta on tulossa isä. Vaikka siellä ei ole mitään faijabiisejä vielä. Ne pitää kyllä duunaa myös, Stillman kertoo hymyillen.
Stillmanin puoliso Maryam Razavi odottaa pariskunnan esikoista, jonka laskettu aika on toukokuussa. Muusikon elämä on muutaman vuoden aikana kulkenut suuren kaaren, jonka vahvimpana vaikuttimena on jälleen toiminut rakkaus. Stillman kertoo olevansa uudesta musiikistaan jälleen hyvin innoissaan.
– Mun mielestä on kivaa saada kuulla, mitä ihmiset niistä kappaleista ajattelee, kyllä olen aina ihan innoissani, kun julkaisee uutta musiikkia, että jees, mä pääsen näyttämään taas, mitä mä olen tehnyt. Jollain tapaa sellainen lapsenomainen innostus.
Valloillaan oleva koronatilanne ei ole vaikuttanut merkittävästi Stillmanin töihin, sillä hän oli muutenkin pyhittämässä seuraavat kuukaudet elämälle uuden perheenjäsenen kanssa. Stillmanilta peruuntui koronakriisin takia ainoastaan hänen levyjulkkarikeikkansa, jonka oli tarkoitus olla Tavastialla Helsingissä keskiviikkona 29. huhtikuuta. Keikka siirtyi kuitenkin syksyyn ja nyt kalenteri ammottaa tyhjyyttään, jotta Stillman voi keskittyä tulevaan isyyteen.

