Ferrari-tähti Lewis Hamilton peräänkuuluttaa Kansainväliseltä autoliitolta FIA:lta läpinäkyvyyttä F1-kisoissa jaetuista rangaistuksista.
Hamilton sai edellisessä kisassa Meksikossa 10 sekunnin aikasakon nurmikon poikki oikaisemisesta. Brittikuski oli yksi yllättyneistä, kun Ferrarin Charles Leclerc, Red Bullin Max Verstappen ja Mercedeksen Kimi Antonelli selvisivät vastaavanlaisista avauskierroksella tapahtuneista oikaisuista ilman rangaistusta.
Brasilian kisaviikonlopun yhteydessä torstaina Hamilton kertoi, ettei hän ole saanut FIA:lta lainkaan lisätietoa päätöksistä.
– Ei ole minkäänlaista selkeyttä. Ja luulen, että se on osa isompaa kokonaisuutta: läpinäkyvyyttä ja vastuullisuutta. Päätökset tehdään lisäksi salassa taustalla, Hamilton vastasi The Racen mukaan.
– Mielestäni tätä asiaa pitää ehdottomasti käsitellä.
Lue myös: Lähde: Karmeita uutisia Ferrarille – ensi kaudesta karu arvio
Hamilton näytti pudottavan myös viittauksen kauden 2021 mestaruustaistoon. Tuolloin Verstappen nousi Abu Dhabin päätöskisassa kohahduttaneiden tuomaripäätösten seurauksena viimeisellä kierroksella Hamiltonin edelle ja mestariksi.
– En tiedä ymmärtävätkö he päätöstensä painoarvon. He ohjailevat kuljettajien uria, ja voivat ratkaista mestaruustaistoja, kuten menneisyydessä on nähty. Joten siellä on töitä tehtävänä, Hamilton summasi.

