Venäläiskoneet loukkasivat Liettuan ilmatilaa.
Kaksi venäläiskonetta lensi Natoon kuuluvan Liettuan ilmatilassa torstaina. Liettuan asevoimien mukaan koneet olivat maan ilmatilassa noin 18 sekuntia. Asevoimien mukaan meneillään oli todennäköisesti ilmatankkausharjoitus.
Reutersin mukaan toinen koneista oli Su-30-hävittäjä, sekä Il-78-ilmatankkauskone. Koneet ylittivät rajan kello 18.00 Liettuan ja myös Suomen aikaa.
Liettuan ulkoministeriö sanoi kutsuneensa Venäjän suurlähetystön edustajat puhutteluun esittääkseen vastalauseen vastuuttomasta ja vaarallisesta käyttäytymisestä.

Naton Baltian ilmavalvonnassa toimivat espanjalaishävittäjät lähetettiin paikalle ja partioivat alueella.
Liettuan puolustusministeriö kertoo asiasta myös viestipalvelu X:ssä.
– Tänään venäläiset sotilaskoneet tunkeutuivat hetkellisesti Liettuan ilmatilaan. Joukkomme reagoivat nopeasti yhdessä NATO:n partioivien hävittäjien kanssa. Liettua on edelleen vahva ja valmis. Maamme jokaista senttimetriä suojellaan, puolustusministeriö kirjoittaa.
Syyskuussa Virossa ilmatilaloukkaus
Nausedan mukaan ilmatilaloukkaus tuo jälleen esiin, kuinka tärkeää on vahvistaa Euroopan ilmapuolustuksen valmiutta.
