Liettulaisen naisen lapsettomuusongelman taustalta paljastui allergia.
Nuori liettualaisnainen ei onnistunut tulemaan raskaaksi yrityksistä huolimatta. Hedelmättömyyden syyksi paljastui hyvin harvinainen allergia, kertoo New York Post.
Lääkäreiden kirjoittama tapausraportti esiteltiin viime vuonna Frontiers in Medicine -julkaisussa.
Lue myös: Vasen käsi alkoi yhtäkkiä silittää 77-vuotiaan naisen kasvoja – mikä on vieraan käden oireyhtymä?
Oireita suojaamattoman yhdynnän jälkeen
29-vuotias nainen oli yrittänyt saada lasta kumppaninsa kanssa jo neljän vuoden ajan, mutta niin luonnolliset yritykset kuin koeputkihedelmöityshoidotkin epäonnistuivat. Potilaalla oli endometrioosi, mutta lievänä.
Nainen itse epäili, että hänen astmansa ja herkkyytensä esimerkiki homeelle, kissankarvalle ja pölylle voisivat olla osasyynä.
Verikokeissa havaittiinkin korkea määrä eosinofiilejä eli elimistöä allergeeneilta puolustavia valkosoluja.
Testeissä havaittiin myös naisen herkkyys koiran virtsasta ja hilseestä löytyvälle Can f 5 -proteiinille, joka on yhdistetty myös mahdolliseen herkkyyteen ihmisen siemennesteelle.

