Linda Lampenius vieraili sunnuntaina 1. lokakuuta Huomenta Suomen haastattelussa keskustelemassa uudesta dokumentistaan Linda. Hän kertoi Spede Pasasen kouluttaneen häntä aikoinaan "salaa" tv-työtä varten.
Viulisti Linda Lampeniuksesta, 53, julkaistaan kattavasti hänen elämästään kertova dokumentti Linda. MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla 12. lokakuuta alkava neliosainen dokumenttisarja on tarina lahjakkaasta ja taitavasta viulistista, jonka elämää säestävät ristiriidat.
Lampenius vieraili sunnuntaiaamuna 1. lokakuuta Huomenta Suomen haastattelussa keskustelemassa tulevasta dokumentistaan. Viulisti päätti jo 26 vuotta sitten, että hänen elämästään tehdään jonain päivänä dokumentti.
Lue myös: Linda Lampenius päätti 26 vuotta sitten, että hänen elämästään tehdään dokumentti: "Kaikki, mitä silloin tapahtui, oli jotenkin niin sairasta"
Lampenius ponnahti raketin lailla julkisuuteen esiinnyttyään viulistina muun orkesterin kanssa vuoden 1996 Jussi-gaalassa. Hän oli kuitenkin esiintynyt tuossa vaiheessa televisiossa jo yli vuoden verran.
– Pertti Pasanen koulutti minua salaa televisiotyötä ja kahta leffaroolia varten. Olin tuossa vaiheessa ollut jo vuoden verran televisiossa. Olin Uuno Turhapuro -televisiosarjassa, Bingolotossa ja Speden Speleissä, hän kertoi Huomenta Suomessa.
Lampeniuksen mukaan Pasanen oli nähnyt, kun hän oli soittanut viulua erään tv-ohjelman taustalla. Tuolloin Pasanen oli soittanut Lampeniukselle ja sanonut, että Lampenius tulisi olemaan hänen tiimissään ja että hän alkaisi kouluttamaan tätä.
