Lisättyä todellisuutta hyödynnetään entistä enemmän myös autoteollisuudessa.
AR-elementtejä kehittävä suomalainen ohjelmistoyhtiö Basemark on tähän mennessä saanut teknologiansa parinkymmenen valmistajan autoihin. Yrityksen ohjelmistoja käyttävät muun muassa BMW, Volkswagen, Mercedes Benz ja Lamborghini.
Käytännössä auton näytölle, tuulilasiin tai kuljettajan AR-laseihin voidaan tuoda elementtejä, jotka korostavat esimerkiksi ajokaistoja, muita ajoneuvoja ja jalankulkijoita.

Basemarkin operatiivinen johtaja Sami Niska sanoo, että lisätty todellisuus parantaa kuljettajan tilannetietoisuutta liikenteessä.
– Se auttaa havainnoimaan ympäristöä paremmin. Lisäksi se mahdollistaa sen, että erityisesti tuulilasiin heijastettuna kuljettajan ei tarvitse ottaa katsetta pois tieltä navigoidessaan, vaan hän voi keskittyä ajamiseen. Tämä parantaa liikenneturvallisuutta, hän toteaa.
Olennainen tieto oikeassa hetkessä
Dataa kerätään eri puolilta auton järjestelmiä ja tätä kautta muodostetaan lisättyä todellisuutta näytöille. Niskan mukaan AR-teknologia on pikkuhiljaa tulossa myös edullisemman hintaluokan autoihin. Hän viittaa ennusteisiin, että kasvu voisi olla jopa 25 prosentin luokkaa vuositasolla.
Fintrafficin ekosysteemi- ja teknologiajohtaja Janne Lautanala näkee lisätyn todellisuuden tuovan liikenteeseen uusia mahdollisuuksia. Kun tietoa lisätään, lisää se hänen mukaansa turvallisuutta, sujuvuutta ja vähäpäästöisyyttä.
