Love Island Suomi -ohjelman toisella kaudella toisiinsa ihastuneet Jenni ja Juho päättivät lähteä eri teille yhteispäätöksellä.
Love Island Suomi -ohjelman toinen kausi päättyi lokakuun lopussa ja rakkauden villalla toisensa tavanneet pariskunnat palasivat takaisin Suomeen. Ohjelman finaaliin ylsi kolme pariskuntaa, joista yhden kaksikon muodostivat Jenni ja Juho.
Jenni oli yksi saarelle ohjelman ensimmäisenä päivänä astelleista asukkaista ja Juho tuli mukaan tuotantokauden puolenvälin tienoilla. Kaksikko ihastui toisiinsa nopeasti ja lähtivät myös Love Island -villalta yhdessä, toisiaan tapailevana parina Suomeen sijoituttuaan finaalissa kolmannelle sijalle.
Nyt Jenni ja Juho ovat kuitenkin päättäneet erota ja jatkaa matkaansa omilla teillään.
