Love Island Suomi -villan taakseen jättänyt Kasper uskoo, etteivät Nea ja Oliver ole vielä valmiita lopettamaan suhdettaan.
Love Island Suomi -villalla elettiin tiistai-iltana tunteikkaita hetkiä, kun jälleen yhden parin oli aika jättää rakkauden saari taakseen.
Maanantai-illan jaksossa kerrottiin kolmen parin olevan pudotusuhan alla. Näistä kolmesta parista turvassa olevien saarelaisten oli valittava pari, joka lähtee kotimatkalle kohti Suomea.
Saarelaisten päätöksen perusteella villalta joutuivat lähtemään Meri ja Kasper. Pudotukselta selvisivät Janita ja Aku sekä Nea ja Juho.
Kasper kertoo, ettei harmittele tiputustaan, vaan paljastaa itseasiassa kannustaneensa muita tähän päätökseen. Kasperilla ei syntynyt minkäänlaista romanttista suhdetta parinsa Merin kanssa ja hän koki saaneensa rakkauden saarella reilun mahdollisuuden.
– Mulla on hyvä fiilis siitä, että Janita ja Juho saavat olla nyt siellä vähän pidempään, kun he olivat vasta tulleet sinne. Nyt ei tunnu niin pahalta.
– Päällimmäiset fiilikset ovat hyvät. Tottakai tuota porukkaa tulee vähän ikävä, ketkä sinne nyt jäivät vielä.

