Maajussille morsian -sarjan maajussit kirjoittivat tänä vuonna myös itse kirjeet.
Maajussille morsian palaa 18. kaudelle uusin tuulin. Kahdeksan uutta maajussia lähtee matkaan etsimään loppuelämän rakkautta ja kumppania maatilan arkeen.
Kaudelle on luvassa uudistuksia heti alusta asti, kun maajussit ottavat kynän käteen ja lähtevät kirjoittamaan kirjettä mahdolliselle kumppanille toivoen vastauksia ehdokkailta.
Lue maajussi-Pian kirjoittama kirje alta:
Hei!
Olen Pia 25-vuotias maatalousyrittäjä täältä Kuopion sydämestä. Olen valmistunut agrologiksi (AMK) & siitä melkeimpä suoraan hyppäsin maitotilayrittäjäksi kotitilalleni isän kaveriksi. Vanhempien kanssa yhdessä pyöritetään tätä sadan lehmän ja kahden robotin navettaa.
Harrastuksiini kuuluu jääkiekkopeleissä käynti, karjanäyttelyt ja metsässä lenkkeily.
Tulevaisuuden haaveisiini kuuluu tilan kehittäminen. Haaveilen myös löytäväni itselleni hyvän puolison, joka olisi eläinrakas, huumorintajuinen ja osaa nauraa itselleen, luotettava sekä toimeentarttuva. Isäntää en tilalle etsi, töissä voi olla muuallakin, mutta jos kiinnostusta tilan hommiin on laitetaan se passoomaan.
Itse olen nauravainen kuuntelija, joka tunnetaan rehtinä ja rehellisenä ongelmanratkaisija. Luonto on minulla lähellä sydäntä ja minua ei tartte viedä kalliiseen ravintolaan syömään, riittää nuotio ja eväät ja yhteinen aika. Savolaisena saatan ensin olla vähän hiljainen, mutta kun pääsen vauhtiin niin juttua löytyy!
Harrastuksiin käytetty aika riippuu sesongista (talvisin jääkiekkopelien katsomassa käynti, kesäsin karjanäyttelyt). Kalpan kotipeleissä tulee käytyä kausikortin myötä miltein jokaisessa. Peleissä ajatus on pelissä eikä maatilan arjessa. Mieleni pääsee siellä levähtämään. Vieraspelit tulee aikalailla katseltua kotona telkkarista. Minua ei haittaa, jos kannustat muuta joukkuetta, se on vain piristävää!

