Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin (sd.) perustelevat kannanottonsa ajoitusta sillä, että kotimaiselle turvallisuuspolitiikan keskustelulle on haluttu antaa tilaa. Aikaa on tarvittu myös kansainväliselle yhteydenpidolle. Prosessissa on kuitenkin vielä monta vaihetta jäljellä.
Suomen valtionjohto kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä.
Lue myös: Niinistö ja Marin kannattavat Nato-jäsenyyttä – "Suomen on ensi tilassa haettava Naton jäseneksi"
Valtiojohdon Nato-kannat eivät olleet yllätyksiä, mutta ne edistävät osaltaan Suomen käynnissä oleva Nato-prosessia, jonka ratkaisevat hetket ovat käsillä.
Presidentti Sauli Niinistö ja pääminsiteri Sanna Marin kertovat tiedotteessaan, että seuraavia päätöksiä tehdään jo lähipäivinä. Alla teksti kokonaisuudessaan:
Kevään ajan on käyty tärkeää keskustelua Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. Aikaa on tarvittu kotimaiselle kannanmuodostukselle sekä eduskunnassa että koko yhteiskunnassa. Aikaa on tarvittu tiiviille kansainväliselle yhteydenpidolle niin Naton ja sen jäsenmaiden kuin myös Ruotsin kanssa. Olemme halunneet antaa keskustelulle sen vaatiman tilan.
Nyt kun päätöksenteon hetki on lähellä, toteamme omat yhtenevät kantamme myös eduskuntaryhmien ja -puolueiden tiedoksi. Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuutta. Naton jäsenenä Suomi vahvistaisi koko puolustusliittoa. Suomen on ensi tilassa haettava Naton jäseneksi. Toivomme, että tämän ratkaisun tekemisen vielä edellyttämät kansalliset askeleet otetaan lähipäivinä ripeästi, .

