Lepopäivien väliin jättämisellä voi olla sinulle vakavampia seurauksia kuin ehkä uskoitkaan.
Kuulutko niiden ihmisten joukkoon, jotka eivät millään malttaisi pitää lepopäiviä ja jotka painavat sata lasissa eteenpäin päivästä toiseen? Jos näin on, nyt kannattaa pysyä kuulolla. Lepopäivien väliin jättämisestä voi nimittäin olla sinulle ennen harmia kuin ehkä uskoitkaan.
Popsugar-sivusto kysyi kuntovalmentaja Jan Milanolta mitä tapahtuu, jos et anna kehosi levätä rankkojen treenien jälkeen. Seuraavat seuraukset luettuasi muutat taatusti mieltäsi vapaapäivien suhteen.
Kortisolitasot nousevat. Lähes jokainen meistä on tietoinen siitä, että kortisolihormoni ja painonhallinta eivät ole hyvä yhdistelmä. Rasvan kertymisen lisäksi kortisolilla on negatiivisia seurauksia immuunijärjestelmällesi. Voi siis olla, että treenaaminen on syypää siihen, miksi flunssa iskee sinuun aiempaa useammin.
Sydämesi käy ylikierroksilla. Ylikuormittuneen elimistön tunnistaa siitä, että sydän hakkaa aiempaa kovemmin niin levossa kuin rasituksessa. Ole kiltti sydämellesi ja vedä välillä henkeä!
Menetät lihasmassaasi. Lihaskasvu on monen treenaajan tavoite, mutta liian kovalla treenaamisella voi itse asiassa olla täysin päinvastainen vaikutus. Lihassolujen toistuva rikkoutuminen ilman palautumisaikaa johtaa lopulta lihasten menettämiseen, ei niiden kasvuun.
Treenaaminen aiheuttaa lihaksiisi pieniä mikrovaurioita, jotka tarvitsevat parantuakseen aikaa. Jos aikaa ei anneta, tuloksena on turvotusta, lihasarkuutta ja jopa tulehduksia. Oman olotilan huonontuminen on selvä merkki siitä, että höllääminen voisi olla paikoillaan.


