Runsas lumentulo hankaloittaa pysäköintiä erityisesti kaupunkialueilla. Pysäköidessä on kuitenkin aina huolehdittava sekä omasta että muiden tielläliikkujien turvallisuudesta – olosuhteista riippumatta.
Talvi on vasta aluillaan, mutta runsas lumentulo sekä talviaika yleensäkin vaikuttavat myös pysäköintiin. Erityisesti kaupunkialueilla voi tulla voimaan väliaikaisia pysäköintirajoituksia.
– Autoilijoiden on huomioitava, että pysäköintisäännökset voivat muuttua tutuissakin paikoissa. Esimerkiksi vuoropysäköintikilvet kadunvarsilla palvelevat ylläpitotehtäviä eli lumen auraamista ja siirtämistä, kertoo Helsingin kunnallinen pysäköinninvalvoja Kaija Kossila.
Pysäköinninvalvonta toimii normaalisti, vaikka tulisi paljonkin lunta. Silloin tienvarsipaikkoja saattaa jäädä ainakin hetkellisesti pois käytöstä, mikä voi aiheuttaa hankaluuksia autoilijoille. Sääntöjä on silti noudatettava.
LUE MYÖS: Toimittaja yritti irrottaa kinokseen juuttunutta Skodaa, mutta pieni virhearvio palautti lähtöruutuun: "Oon aivan loppu"
– Lumesta aiheutuvaa hankaluutta ei pidä lähteä pahentamaan väärällä pysäköinnillä. Kuljettaja toki haluaisi saada auton niin sanotusti pois käsistään, mutta sitä ei voi jättää miten sattuu. Parkkihallit ovat niissä tilanteissa hyvä vaihtoehto, Kossila muistuttaa.
– Esimerkiksi jalkakäytävälle tai pyörätielle ei saa pysäköidä, vaikka olisi kuinka paljon lunta. Pysäköidessä ja liikkeelle lähtiessä on aina toimittava niin, ettei oma tai muiden turvallisuus vaarannu, tiivistää Liikenneturvan koulutusohjaaja .
