Asteroidien toiminnasta on paljastunut mullistavaa uutta tietoa. Osiris-Rex-luotaimen ottamissa kuvissa näkyy selvästi, että Bennu-asteroidilta pöllyää kiviä.
Kyse ei ole mistään pienestä pölystä, sillä kivikuuron isoimmat murkileet ovat läpimitaltaan useamman kymmenen sentin paksuisia.
– Erittäin mielenkiintoinen käänne, jolla on kauaskantoisia vaikutuksia asteroidien evoluutioon, kommentoi MTV Uutisille tähtitieteen professori Karri Muinonen Helsingin yliopistolta ja Maanmittauslaitokselta.
Luotain on tutkinut Bennua 3. joulukuuta alkaen. Nasan tutkijat ovat havainneet murkilepölyn leviämisen jo 11 kertaa.
– Tämä on tieteellisen urani suurimpia yllätyksiä, kommentoi Osirix-Rexin toiminnasta vastaava Arizonan yliopiston tutkija Dante Lauretta Nasan sivuilla.
Tutkijoiden havainnoissa Bennulta irtoavat kivet toimivat kolmella eri tavalla. Osa karkaa asteroidilta pysyvästi, osa kiinnittyy emoasteroidiin takaisin, mutta neljä isompaa järkälettä jäi Bennun kiertoradalle pyörimään – kuin kuiksi.
Komeetoilla on pöllynnyt aiemmin
Muinosen mukaan tutkijat ovat jo aiemmin arvioineet, että kivipöly pöllyää asteroideilla niiden törmätessä toisiinsa.
– Jatkuvaa, käynnissä olevaa prosessia, jossa kivenjärkäleitä lähtee asteroidilta, ei ole nähty.
Ei, vaikka luotaimet ovat tutkineet asteroidien toimintaa jo vuosikausia.
Sen sijaan komeetoista irtoavasta aineksesta on tutkittua tietoa. Kun luotain Rosetta vieraili legendaarisella 67P/Tšurjumov–Gerasimenko-komeetalle, luotain tallensi muutaman millimetrin kokoista pölyä.
– Ja isompia palasia, jotka kuitenkin pyrkivät hajoamaan. Tämä (asteroidien aines) on materiaalina erilaista. Nyt liikkeelle lähtee kivenjärkäleitä, senttimetriluokasta kymmeniin sentteihin, Muinonen jatkaa.


