Sosiaalidemokraattien pääministeriehdokkaan nimi selviää tänään illalla. On hän sitten liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin tai eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman, on tulevalla pääministerillä edessään pöytä täynnä tekemätöntä työtä, arvioi Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskusta johtava Markku Jokisipilä.
Jokisipilän mukaan ensimmäinen kohta asialistalla on eheyttää luottamus hallituspuolueiden välillä. Antti Rinteen (sd.) hallitus kaatui keskustan pääministerille esittämään epäluottamukseen.
– Päähallituspuolueiden eli SDP:n ja keskustan täytyy korjata mahdolliset luottamuskuopat. Siitä on päästävä eroon siten, ettei se kahlitse tulevan pääministerin käsiä, Jokisipilä sanoo.
Ensimmäinen pääministerin kohtaama vaaranpaikka liittyy ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) asemaan. Haaviston ja ulkoministeriön virkamiesten välillä on uutisoitu olevan erimielisyyksiä siitä, miten suomalaisten avustamisesta Syyrian al-Holin pakolaisleirillä pitäisi päättää.
Lue lisää: Ulkoministeriön henkilöstön edunvalvoja Verkkouutisille: Luottamus Haavistoon horjunut pahasti
Perussuomalaiset ovat kertoneet olevansa valmiina esittämään välikysymyksen hallitukselle, mikäli Haavisto jatkaa ulkoministerinä.
– Luulen, että tämä on ensimmäinen konkreettinen kysymys, mikä Marinin tai Lindtmanin syliin putoaa. Siihen on jokin ratkaisu löydettävä ja onnistuttava pääsemään eteenpäin ilman, että se kriisiyttää hallituksen toiminnan, Jokisipilä arvioi.
Demaripääministeri vaikeassa raossa
Suurin yksittäinen politiikan haaste liittyy Jokisipilän mukaan työmarkkinoihin. Noin 100 000:ta palkansaajaa koskevat lakot alkavat huomenna, ja työehtosopimuskierros on vasta alussa. Keväällä neuvotellaan naisvaltaisten julkisen puolen alojen työehdoista, ja liitot ovat jo peräänkuuluttaneet tuntuvia palkankorotuksia.