Maajussi-Victorian arkea ovat siivittäneet viime aikoina surulliset uutiset. Victor on ollut naisen tukena ja apuna.
Maajussille morsian -ohjelmassa toisensa löytäneet maajussi-Victoria ja Victor viettävät ensimmäistä yhteistä jouluaan. Jouluun rauhoittuminen ei ole vielä täysin onnistunut, sillä Victorian molemmat koirat sairastuivat yhtä aikaa kuluneella viikolla.
– Olen juuri nytkin matkalla eläinlääkäriin Helsinkiin hakemaan toista koiraani leikkauksesta, Victoria kertoi torstaina MTV Uutisille.
– Meille tulee siis vähän erilainen joulu.
Hänen kääpiövillakoiralleen jouduttiin tekemään alkuviikosta lonkkaproteesi, sillä koiran jalka meni niin pahasti sijoiltaan.
– Sillä on edessään nyt puolen vuoden toipuminen. Kyseessä on koirille harvinainen toimenpide.
Toisen jo iäkkäämmän, 13-vuotiaan koiran kohdalla Victoria ja Victor olivat jo valmistautuneet pahimpaan, kun sen kunto romahti äkillisesti sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Koira sai kuitenkin eläinlääkärissä hoitoa ja sen tila on tällä hetkellä vakaa.
– Valvoin hänen kanssaan koko yön ja itkin, että nytkö joudumme siitä luopumaan. Se kuitenkin pääsi kotiin eläinlääkäristä ja nyt toivomme, että sekin toipuisi pian. Elämämme on siis pyörinyt aika paljon nyt koirien ympärillä, Victoria kertoo.
Hän on kiitollinen Victorille tämän avusta ja tuesta. Victor on pitänyt koirista huolta silloin, kun Victorian on pitänyt olla töissään kiinni.
– Hän pystyy tekemään onneksi etänäkin töitä, Victoria kertoo.
Pariskunta toivoo, että he pääsevät pian rauhoittumaan joulun viettoon. Jos kaikki menee hyvin, on heillä edessään hyvin perinteinen joulu.
– Teemme joulupuurot aattoaamuna ja menemme joulusaunaan. Sen jälkeen menemme minun vanhempieni luokse ja avaamme siellä lahjat. Victor viettää joulun kanssamme.

