Maajussille morsian -ohjelmasta toisensa löytäneet Juulia ja Henriikka puhuivat suhteensa tilasta Sex Tape Suomi -ohjelmassa.
Nelosella nähtävässä Sex Tape Suomi -ohjelmassa suomalaiset pariskunnat pureutuvat suhteidensa tiloihin ja käsittelevät niiden hyviä puolia sekä niissä olevia ongelmia tai kipukohtia. Ohjelman kolmannessa jaksossa nähdään Maajussille morsian -ohjelmassa vuonna 2018 toisiinsa rakastuneet Juulia ja Henriikka. Tuolloin Juulia nähtiin maajussi-Antti-Jussin morsianehdokkaana, kun taas Henriikka oli maajussi-Maunon ehdokas.
Jaksossa Juulia ja Henriikka muistelevat suhteensa alkuaikoja ja sitä, mistä kaksikon välinen taianomainen kipinä aikoinaan sai alkunsa.
– Oikeastaan se oli niin, että sydän vaan meni, kun toiseen tutustui, niin sitä ei miettinyt oikeastaan ollenkaan. Sitten vasta sitä alkoi miettimään, vasta kun kaikki oli tapahtunut, että apua, millä tavalla me tämä kaikki nyt handlataan, Juulia muistelee.
Sekä Juulia että Henriikka olivat aiemmin olleet suhteissa vain miesten kanssa. Juulialla on itsellään 7-vuotias tytär edellisestä suhteestaan.
– Tavallaan se perheen perusoletus oli, että varmaan sitä sitten jossain vaiheessa löytää jos on löytääkseen semmoisen miehen, jonka kanssa haluaa elää, Juulia miettii.
