Maaliskuussa on luvassa keväisen oloisia päiviä.
Forecan julkaiseman kuukausiennusteen mukaan maaliskuu alkaa lauhassa säässä ja keväisen oloiset päivät ainakin käväisevät Suomessa.
Loppuviikon aikana sää on aiempaa tuulisempaa ja huomattavasti lauhempaa. Sateita liikkuu Suomessa lännestä itään. Maan etelä- ja keskiosassa voi tulla niin lunta, räntää, vettä kuin jäätävää sadetta, kun taas Lapissa suurin osa sateesta tulee lumena.
Lue myös: Jalankulkijat tarkkana perjantaina: Huomattava liukastumisriski
Lämpötila on nollassa perjantaina ja lauantaina Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa saakka. Maan etelä- sekä keskiosassa on pääasiassa 0–5 lämpöastetta. Lapissa pakkanen pysyy päivisin enimmäkseen 1–10 asteessa.
Koko maassa keskimääräistä lauhempaa
Maaliskuu näyttäytyy lämpötilan osalta usein talvisena kuukautena, mutta heti ensimmäisellä viikolla on luvassa häivähdys kevättä.
Sademäärä on suuressa osassa maata tavanomainen, mutta etelässä se voi olla paikoin vähän pienempi ja Lapissa taas suurempi. Sää on kuitenkin koko maassa keskimääräistä lauhempi.
Sateet ja lämpötilat kuitenkin vaihtelevat viikon aikana. Sateita voi tulla niin vetenä, räntänä kuin lumena.
Viikkoon mahtuu myös aurinkoisia hetkiä, ja ajoittain tuuli voimistuu. Jopa föhn-tuuli on mahdollinen, mikä voisi nostaa lämpötilan paikallisesti pohjoisessa asti ainakin +5 asteeseen.

