Maataloudessa on MTK:n mukaan vakava talouskriisi. Viljelijöiden ja lihantuottajien tilat eivät kannata, ja laskupinot kasvavat. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) kertoo kutsuneensa koolle kriisikokouksen.
Nousiaislainen maanviljelijä Atte Airikki on viljellyt kolme vuotta. Nyt käynnissä on umpisurkea vuosi.
Tilanne on niin huono, että Airikki ei ole uskaltanut edes laskea, miltä rahavirrat näyttävät ja minkä arvoinen sato hänellä on korjattuna laareihin.
– Ongelma tulee, kun syksyllä lainanmaksut alkavat. Silloin se iskee, Airikki sanoo.
– Kustannukset kaikesta, mitä tässä touhussa tarvitaan, ovat nousseet varmaan 40–50 prosenttia, Airikki arvioi.
Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton MTK:n mukaan suomalainen maatalous on ylipäätään tällä hetkellä "vaarallisessa talouskriisissä".
Kuiva kesä johti heikkoihin satoihin, ja toisaalta lannoitteiden, rehun ja polttoaineiden hinnat ovat nousseet huomattavasti.
– Muissa hommissa täytyy vähän käydä, että saa lainat maksuun, maanviljelijä Aleksi Mustonen Nousiaisista vahvistaa.
Mustonen viljelee tilaansa vasta ensimmäistä vuotta, mutta kuvaa tulevaisuudennäkymiä jo nyt huonoiksi.
– Kyseessä on kumminkin sukutila. Olisi ihan kiva, jos pärjäisi ja pystyisi viljelemään niin, että pysyisi plussan puolella.
"Henkiinjäämistaistelua"
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilan mukaan käynnissä olevan maataloustuottajien kriisin vertaista pitää hakea 1930-luvun pula-ajasta.
– Huono kesä ja nousevat tuotantokustannukset pistävät tiloja ja yrityksiä kontalleen nyt joka päivä, Marttila kauhistelee.
