Karjaalla sijaitsevan Hagan maitotilan emäntä Saija Härkänen kuuli sunnuntaina sangen ikäviä uutisia. Tilan eläimille tarkoitetut tuorerehupaalit olivat joutuneet silmittömän ilkivallan kohteeksi. Poliisi tutkii tapausta.
– Kyllähän siinä kierrokset nousivat aika reippaasti. Kyse on toisen omaisuudesta. Aivan älyvapaata toimintaa. En saata ymmärtää, sillä tuolla peltolohkolla on vuosien ajan ollut paaleja aivan rauhassa. Aikamoinen shokki, että tälläkin alueella voi käydä näin.
Näin kommentoi maitotilan omistaja Saija Härkänen tuhoja, jonka kohteeksi hänen rehupaalinsa olivat joutuneet.
Hänen ystävänsä oli huomannut, ettei paalirivistössä ole kaikki kohdillaan ja soittanut Härkäselle sunnuntaina.
Paalit sijaitsevat pellolla Karjaan ABC-huoltoaseman läheisyydessä noin viiden kilometrin päässä tilalta.
– Osa niistä sijaitsee hieman notkelmassa, eikä niitä siellä käydä mitenkään erikseen katsomassa paalaamiseen jälkeen. Paaleja noudetaan tilalle aina tarvittaessa. Tähän asti ne ovat saaneet olla siellä aivan rauhassa, Härkänen kertoo.
Lue myös: Systemaattinen tuohivaras tärveli Eijan rakkaan perintökoivikon Kuhmoisissa – vain mustuneet rungot jäivät jäljelle: "Täysi roisto!"
"Aivan joka ikinen"
Tilanomistaja lähti kaverinsa soiton jälkeen paikalla ja huomasi, että kokonaisen paalirivistön muovikääreet oli viilletty auki.
Viilloista tursusi vaaleaa hometta, joten rehut olivat menneet tyystin käyttökelvottomiksi.
– Aivan joka ikinen 23:sta paalista oli viilletty auki. Teossa on käytetty jotakin hyvin terävää esinettä, puukkoa tai mattoveistä. Niin tasaisesti ja siististi oli muovi auennut.
Härkänen arvioi, että teko ei ole mikään Halloween-pila. Homeesta päätellen tihutyö on tapahtunut jo noin kolme viikkoa sitten.
