Malli Charli Howard huomauttaa, ettei miehiä kiinnosta naisen selluliitti – ja mikäli miesystävä välittää selluliitista, kannattaa hankkia uutta seuraa.
Malli Charli Howard on tunnettu kehopositiivisista päivityksistään. Howard on julkaissut kuvan takamuksestaan innostaakseen muita syleilemään kehojaan, kertoo Huffington Post.
Jos kuva ei näy, katso se täällä.
– Sanotaan, että joka päivä pitisi tehdä jotakin pelottavaa, joten julkaisen tämän kuvan uudelleen, nainen kuvaa.
Howard on mukana naisille tarkoitetussa All Woman Projectissa, joka juhlistaa naiseutta, ja on julkaissut kuvan takamuksestaan aiemmin projektin tiimoilta. Hän kertoo, että hänen takapuolessaan oleva selluliitti on säilynyt liikunnallisesta elämäntavasta huolimatta.
– Kävin pelkille tytöille tarkoitettua sisäoppilaitosta ja tapanani oli kadehtia luokkani tyttöjä, joilla ei tuntunut olevan yhtään (selluliittia), ja joiden kehot näyttivät minun mielestäni vain täydellisiltä.
Jos kuva ei näy, katso se täällä.
Lehdissäkin Howard näki joko täydellisiä, selluliitittomia naisia tai naisia, joita häpäistiin siksi, että heillä on selluliittia.
– Tämän tuloksena tunsin, että selluliittini on häpeällistä tai outoa. Vasta vanhempana, nähdessäni muiden naisten kehoja, tajusin, miten hiton luonnollista se on. Ei siinä ole mitään hävettävää, hän kertoo Instagramissa.
Howard huomauttaa, ettei miehiä kiinnosta naisen selluliitti – ja mikäli miesystävä välittää selluliitista, Howard kehottaa puolivakavissaan etsimään uutta seuraa.
