Luokkakokous 3 -elokuvan yhdessä Renny Harlinin kanssa käsikirjoittanut Mari Perankoski paljastaa, että hahmoihin on saatu inspiraatiota tosielämän tapahtumista.
Näyttelijä Mari Perankoski on aiemmin ollut käsikirjoittamassa useita tv-sarjoja, mutta ensi-iltansa Luokkakokous 3 – Sinkkuristeily -elokuva oli hänelle ensimmäinen elokuvakäsikirjoitus. Perankoski kertoo, että yhdessä ohjaaja Renny Harlinin kanssa tehty käsikirjoitus syntyi karanteenissa ja sähköpostit sinkoilivat.
– Palloteltiin parhaimmillaan kymmenen mailia päivässä. Lähetin kohtauksia Rennylle, joka kommentoi ja teki omia ehdotuksiaan. Siitä tuli semmoinen umpihulluus: Ajoimme toisiamme huumorin äänirajoille, Perankoski kuvailee prosessia MTV Uutisille.
Hänen mukaansa se, että työ tehtiin sähköpostien välityksellä, ei hidastanut tahtia.
– Minusta tuntuu, ettei Renny nuku ollenkaan. Hän sanoi, että Kiinassa tehdään seitsemän päivän työviikkoa, mutta suostui onneksi nyt kuusipäiväiseen, letkauttaa Perankoski, joka sanoo istuneensa pisimmillään 14 tunnin päiviä tietokoneen äärellä yöhousut jalassa.
– Mies kävi onneksi kaupassa, hän kiittelee puolisoaan tämän panoksesta.


