Ylen tv-kuuluttaja Maria Jungner on kuollut, kertoo Yle. Jungner oli kuollessaan 50-vuotias.
Jungnerin perhe vahvisti asian Ylelle.
– Rakkaamme Maria Jungner menehtyi tänä viikonloppuna äkillisesti. Olemme syvästi järkyttyneitä ja pyydämme kunnioittamaan omaisten surua. Emme tiedota asiasta enempää, Jungnerin perheenjäsen kertoo Ylelle.
Jungner työskenteli Ylellä yli 20 vuotta tv-kuuluttajana.
Jungner oli aiemmin naimisissa Ylen entisen toimitusjohtajan ja SDP:n entisen puoluesihteerin Mikael Jungnerin kanssa.
Artikkeli jatkuu videon jälkeen.
13:21Maria Jungner tähditti TTK:ta vuonna 2010 – näin hän kommentoi alkavaa koitostaan Huomenta Suomessa.
Mikael Jungner kertoo MTV Uutisille saaneensa tiedon Marian kuolemasta tänään päivällä. Hän ei halunnut kommentoida asiaa enempää, mutta kirjoittaa Facebookissa, että tapahtunutta on vaikea käsittää.
– Syvä, jäätävä suru. Ei tätä voi käsittää. Vielä viime viikolla vaihdettiin arkisesti viestejä ja nyt rakas Maria ei enää ole täällä, Jungner kertoo.




