Viisi naista syytti maanantaina Marilyn Mansonia seksuaalisesta ahdistelusta. Seurauksena muun muassa levy-yhtiö lopetti yhteistyön muusikon kassa kuin seinään.
Myös MTV Uutiset kertoi maanantaina näyttelijä Evan Rachel Woodin ja neljän muun naisen syyttävät muusikko Marilyn Mansonia seksuaalisesta ahdistelusta.
Mansonin, 52, entinen kihlattu Wood, 33, kertoi maanantaina Instagram-tilillään julkaisemassaan kirjoituksessa vuosia kestäneen hyväksikäytön ja väkivallan alkaneen, kun hän oli vasta teini-ikäinen.
LUE MYÖS: Näyttelijältä karuja syytöksiä muusikko Marilyn Mansonia kohtaan – ahdistelu alkoi jo teini-iässä: "Hyväksikäytti minua järkyttävällä tavalla vuosien ajan"
Manson vastasi tiistaina Suomen aikaa naisten julkaisemiin syytöksiin. Hän tyrmäsi lausunnossaan tylysti naisten esittämät väitteet.
– Ilmeistä on, että elämäni ja taiteeni ovat pitkään herättäneet ristiriitaisia tunteita, mutta nämä hiljattaiset väitteet ovat hirvittävää vääristelyä, hän kirjoitti Instagramissa julkaisemassaan lausunnossaan.
– Intiimit suhteeni ovat aina perustuneet täyteen yhteisymmärrykseen samanmielisten kumppanien kanssa. Piittaamatta siitä, kuinka ja miksi muut ovat valinneet kuvailla mennyttä, se on totuus.
Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen myös tästä.

