Kesäkuun puolivälistä alkaen junissa ei enää myydä lippuja seisomapaikoille. Junissa aloitetaan myös kasvomaskien ja käsidesin myynti.
MTV Uutisten toimittaja hämmästyi astuttuaan täpötäyden Onnibusin kyytiin, vaikka koronarajoituksissa on korostettu väljyyden ja turvavälien merkitystä viruksen leviämisen estämisessä.
Sunnuntaina myös junamatkustaja oli hämmästellyt Twitterissä, miksi VR myy vuoronsa koronan aikaan täyteen. Ihmisiä oli ollut junassa enemmän kuin istumapaikkoja.
Matkustaja oli ihmetellyt, miten turvavälin pitäminen onnistuu täydessä junassa.
Jos tviitti ei näy yllä, voit katsoa sen tästä linkistä.
VR:n kaupallinen johtaja Salla Ketola kertoi MTV Uutisille olevansa tietoinen tapauksesta, jossa juna on myyty täyteen ja asiakkaita on ollut enemmän kuin istumapaikkoja oli vapaana.
Ketolan mukaan yksittäisiä täydempiä junavuoroja on yleensä viikonlopun meno- ja paluuliikenteessä.
– Muutama yksittäinen junavuoro on ollut enemmän täynnä, mutta suurin osa vuoroista on kuitenkin nykyisin väljiä, Ketola sanoo.
Lippujen myynti junista lopetetaan toistaiseksi
Liian täyden junavuoron mahdollistaa Ketolan mukaan nimenomaan se, että matkustajille myydään niin sanottuja seisomapaikkoja.
Junalippuja ei toistaiseksi kesäkuun puolivälistä alkaen tulla myymään enää junissa.
– Kesäkuun 15. päivästä lähtien konduktöörit eivät enää myy lippuja suoraan junista, täsmentää Ketola.
