Suomalaisten ulkomaanmatkailu helpottuu, kun koronaviruksen takia asetettuja matkustusrajoituksia puretaan. Sisärajavalvonnasta luovutaan niiden maiden osalta, joissa koronatilanne on riittävän hyvä.
Tähän asti tarpeetonta matkustamista on suositeltu välttämään seuraavia maita lukuun ottamatta: sallittujen matkustusmaiden listalla ovat tähän saakka olleet Norja, Tanska, Islanti, Viro, Latvia ja Liettua. Maanantaista 13. heinäkuuta lähtien tilanne muuttuu merkittävästi.
Sisärajavalvonnasta luovutaan niiden maiden osalta, joissa koronatilanne on riittävän hyvä. Näitä eurooppalaisia maita on kaikkiaan 17.

Maat, joista saa tulla ensi viikosta lähtien Suomeen ilman rajoituksia ovat Hollanti, Belgia, Italia, Itävalta, Kreikka, Malta, Saksa, Slovenia, Slovakia, Unkari, Sveitsi ja Liechtenstein, Kypros, Irlanti, Andorra, San Marino ja Vatikaani.
Mitä höllennykset käytännössä tarkoittavat?
Sitä, että suomalainen on kyllä saanut poistua maasta aiemminkin, mutta nyt näistä maista palaavilta ei edellytetä kahden viikon karanteenia. Myös näiden maiden kansalaiset voivat tulla Suomeen lomailemaan ilman karanteenia. Suurin osa näistä maista ottaa suomalaismatkailijat vastaan ilman karanteenikehotusta, mutta aina tilanne kannattaa tarkistaa kohdemaasta erikseen.
Sisärajavalvontaa ja matkustusrajoituksia Suomi sen sijaan jatkaa edelleen seuraavien maiden kohdalla. Näitä maita ovat Bulgaria, Espanja, Iso-Britannia, Kroatia, Luxemburg, Monaco, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi ja Tshekki, Montenegro, Serbia ja Kanada.




