Laulajakaksikko Matti ja Teppo ovat tehneet jo lähes 55-vuotisen uran.
Iskelmäduo Matin ja Tepon keikoilla on aina pilkettä silmäkulmassa ja he ovat muutenkin iloisia velikultia.
– Myös kotona on koko ajan huumoria vaimon kanssa. Sillä tavalla hommat toimivat, Matti kertoi MTV Uutisille 11. maaliskuuta Putous-ohjelman kulisseissa.
– Juu, sanoo tosikko-turkulainen, Teppo kommentoi väliin ja repesi nauruun.
Hän kuitenkin jatkoi, miten tärkeä rooli viihdyttämisellä on, ja miten he ovat viihdyttäneet Suomen kansaa jo lähes 55 vuotta.
Parivaljakko teki Portion boys -yhtyeen kanssa uuden version vuoden 1989 kappaleestaan Vauhti kiihtyy, joka julkaistiin vuonna 2021. Kun bändin johtohahmo Mikael lähetti iskelmäduolle kappaleen demoversion, Matti ja Teppo hyppivät tasajalkaa.
– Se oli aikamoinen. Ajattelimme, että jos tästä ei tule suosittua, niin mistä sitten tulee, Teppo kertoi.
– Siinä oli heti sellainen fiilis, että kaikki asiat ovat kohdallaan. Nyt tässä versiossa on hyvä aggressio päällä ja se on energinen. Sitä on kiva kuunnella autossa ja missä tahansa. Se nostaa fiilikset kattoon. Silloin, kun aloitamme tällä versiolla keikan, niin ihmiset ovat aivan pähkinöinä, Matti jatkoi.
Katso video: Matti ja Teppo astuivat Putous-lavalle, kun Mainos-Harri voitti Vuoden sketsihahmokilpailun!
1:26
