Matti Suur-Hamarin ja Katri Riihilahden tanssit jatkuvat vielä ainakin hetken kuluvalla viikolla, vaikka Tanssii Tähtien Kanssa tuli jo päätökseensä.
Tanssii Tähtien Kanssa -kausi paketoitiin sunnuntaina 26. marraskuuta finaalin myötä, jonka voittajapariksi julkistettiin Pernilla Böckerman ja Anssi Heikkilä. Toiseksi sijoittuivat täpärästi Matti Suur-Hamari ja Katri Riihilahti, kolmanneksi puolestaan Yeboyah ja Valtteri Palin.
Hopeaa saaneet Suur-Hamari ja Riihilahti kertoivat Huomenta Suomessa tiistaina 28. marraskuuta olevansa yhä erittäin tyytyväisiä toiseen sijaan, eivätkä he ole siitä lainkaan pahoillaan. Böckerman ja Heikkilä voittivat Suur-Hamarin ja Riihilahden 0,6 prosenttiyksikön erolla yleisöpisteissä.
Erityisen tyytyväisiä Suur-Hamari ja Riihilahti ovat siihen, että saivat esittää finaalissa suuria tunteita herättäneen freestyletanssinsa. Herkässä esityksessä oli mukana kaksi pyörätuolitanssijaa, ja se kirvoitti TTK:n studioyleisöltä valtavat suosionosoitukset, kun paikalla olleet taputtivat seisaaltaan parille pitkään.
