Juontaja Ellen Jokikunnas on odottanut Jari-puolisonsa kanssa adoptiolasta saapuvaksi perheeseen jo kuusi vuotta. Prosessin aikana on menty syvissäkin vesissä. Me Naisten mukaan pariskunnan odotus on nyt päättynyt ja heille on tulossa 7-vuotias adoptiolapsi.
Juontaja Ellen Jokikunnas ja Jari-aviopuoliso ovat taltioineet Italian kakkoskotinsa remonttia Unelmia Italiassa -ohjelman muodossa. Sarja alkaa 11. huhtikuuta MTV Katsomossa.
Remontin ilojen ja surujen tallentamisen taustalla on myös se, että pariskunta haluaa näyttää tulevalle lapselleen, mitä kaikkea vanhemmat ovatkaan puuhanneet ennen uuden perheenjäsenen saapumista.
Ellen ja Jari ovat olleet adoptioprosessissa kuusi vuotta, mutta Me Naisten mukaan odotus on nyt päättynyt ja heille on tulossa adoptiolapsi.
Ellen kertoi Me Naisille, että kaikki alkoi joitakin viikkoja sitten italialaiselta huoltoasemalta. Matkalla lentokentälle soi puhelin. Soittaja oli adoptiovastaava, joka kertoi, että heistä tulee pian vanhempia 7-vuotiaalle, vielä kaukana olevalle lapselle.
